kaikukortti kuvituskuva

Tekstin koko

Kielivalinta

Kaikukanta 2.0 ja mobiili-Kaikukortin kehittämisen tarjouspyyntö Hilmassa

9.2.2024

Kaikukortti-toiminnan tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien nuorten, aikuisten, perheiden ja ikäihmisten mahdollisuuksia osallistua kulttuurielämään ja harrastaa taiteen tekemistä. Kaikukortteja saa niistä 600:sta sote- ja hyte-organisaatiosta, jotka ovat ottaneet Kaikukortin yhdeksi kulttuurihyvinvoinnin edistämisen työkaluksi. Kaikukortin saanut henkilö voi hankkia maksuttomia pääsylippuja itselleen ja lapsilleen kaikkiin niihin kulttuuri- ja liikuntapalveluihin, jotka kuuluvat valtakunnalliseen Kaikukortti-verkostoon. Aktiivisia Kaikukortteja on tällä hetkellä noin 18 000.

 

Kaikukortti toiminta on laajenee parhaillaan huomattavasti, koska mukaan on alkanut tulla kokonaisia hyvinvointialueita, jotka ovat todenneet Kaikukortin kulttuurihyvinvointia edistäväksi työkaluksi. Mukana toiminnassa on nyt yli 100 kuntaa. Kaikukortti on mukana myös THL:n TEAviisarissa, joka kuvaa kunnan toimintaa asukkaidensa terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi.

 

Huomattavaa on myös se, että Kaikukortti-toiminnassa mukana olevat Kaikukortti-kohteet eivät saa Kaikukortilla lunastetuista lipuista ja kurssipaikoista mitään korvausta. Jo miltei 500 toimijaa on lähtenyt mukaan toimintaan hyvän tahdon eleenä.

 

Kaikukortit ja niiden käytöt on rekisteröity keskitettyyn tietojärjestelmään, Kaikukantaan vuodesta 2021 alkaen. Nyt kehitämme järjestelmää lisäämällä toimintoja ja monipuolistamalla raportointia, joka palvelee entistä paremmin hyvinvointialueiden, kuntien ja verkostossa toimivien organisaatioiden lisäksi myös itse loppukäyttäjiä. Kehitystyön rahoitus tulee sekä OKM:n Kulttuuri- ja luovien alojen uudistumisen rakennetuesta, joka tulee Euroopan unionin NextGenerationEU-elvytysrahoituksesta että STM:n myöntämän terveyden edistämisen määrärahasta.

 

Toivomme avoimeen koodiin perustuvia tarjouksia yrityksiltä, jotka haluavat olla mukana kehittämässä kulttuurihyvinvoinnin vakiinnuttamista osaksi suomalaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Tarjouksia voi jättää vielä 14.3 klo 16.00 asti.

Lisätietoja Kaikukortti-toiminnasta löytyy osoitteesta https://kaikukortti.fi ja nykyisestä Kaikukanta-järjestelmästä osoitteesta  https://kaikukortti.fi/kaikukanta

 

Hankintailmoitus Hilmassa:

https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procurement/96309/notice/141616/overview


 

Kategoriat: Uutiset, Yleinen
© 2024 Kaikukortti
webDesign: Mekanismi »