Poikkeukset toimintamalliin vuonna 2023
Poikkeukset Kaikukortin toimintamalliin koskien Kaikukortin kulttuuri- ja liikuntakohteita vuonna 2023
Kaikukortin toimimallissa on poikkeuksia koskien Kaikukortin kulttuuri- ja liikuntakohteita vuonna 2023.
Korona-aika on ollut hyvin poikkeuksellista ja haastavaa aikaa kulttuuri- ja liikuntatoimijoille. Kulttuuri- ja liikuntatoimijoiden on ollut mahdollista rajata Kaikukortilla hankittavaa tarjontaa korona-aikana. Kaikukeskus on päättänyt jatkaa korona-aikaan liittyviä toimintamallin poikkeuksia Kaikukortin toimintamalliin. Poikkeukset ovat voimassa 31.12.2023 saakka.
Kaikukortin valtakunnallisen toimintamallin mukaan kulttuuri- ja liikuntakohteilla on aina mahdollisuus asettaa yläraja Kaikukortin haltijoille per esitys, joka ei saa olla pienempi kuin 5 prosenttia lipuista.
- Vuoden 2023 aikana tämän ylärajan voi laskea tarvittaessa 3 prosenttiin, jos tapahtumaan myytävien lippujen määrä tippuu poikkeusjärjestelyjen takia huomattavasti.
- Esimerkiksi jos esitykseen on tarjolla 50 lippua, vähintään 1–2 lippua tulee olla tarjolla Kaikukortin haltijoille.
- Lisäksi jos esitys on maksimissaan 30 hengelle, Kaikukortilla hankittavien pääsylippujen ylärajaksi voi asettaa 0–1 paikkaa.
- Toimintamallissa listatut muut mahdollisuudet asettaa yläraja säilyvät ennallaan.
- Mikäli kulttuuri- ja liikuntatoimija lähettää suoria lähetyksiä esityksistään ja järjestää vaikkapa etäopastuksia näyttelyihin, kannustamme huomioimaan tarjonnassa myös Kaikukortin haltijoita.
Toimintamallikysely
Kaikukeskus tekee Kaikukortin toimintamallia koskevan kyselyn Kaikukortin kulttuuri- ja liikuntakohteille syksyllä 2023 osana Kaikukanta 2.0 – hanketta.
Kaikukeskuksen yksi tavoite on käydä neuvotteluita erilaisten rahoittajatahojen kanssa siitä, miten kaikukortti-verkostossa mukana olevia taide- ja kulttuurilaitoksia voidaan tukea – myös taloudellisesti. On tärkeä varmistaa että Kaikukortilla voidaan jatkossakin tukea kortinhaltijoiden kulttuuriosallistumista.